maanantai 23. heinäkuuta 2012
Sairastelua
Mamma ei oo kirjoittanut mun kuulumisia tosi tosipitkään aikaan. Sillä on ollut aika kiirettä kaikkien työ- ja koulujuttujen kanssa. Onneks se on kuitenkin viettänyt mun kanssa aikaa, enimmäkseen sohvalla löhöillen. Sillä mä olen liikuntakiellossa. Kävin kaikenlaisissa ihmeellisissä ja mamman mielestä kalliissa tutkimuksissa joissa yritettiin selvittää, miksi mulla on selkä kipee. Mä olin tietysti tapani mukaan tosi rohkee enkä pelännyt lääkäreissä yhtään. Mutta yhdestä lääkäristä en tykännyt. Voitteko uskoa, että se luuli mua CLUMBERGINSPANIELIKSI. Ja kaiken lisäksi vielä sanoi mua lihavaksi, että on kuulema vähän ylimääräistä. Se oli tosi loukkaavaa.
Mutta siihen sairasteluun. Mun selästä löytyi välilevypullistumia ja välilevytyrä. Ihmekös tuo, selkä on ollutkin niin kipeä, etten ole voinut aina nukkua kunnolla. Sain kuitenkin lääkettä, joka on auttanut. En saa käydä enää luultavasti agilityssä ollenkaan, se mua vähän harmittaa.
Mammaa pelottaa, että mä joudun leikkaukseen. Se ei sitä mulle kerro, mutta kyllä sen siitä huomaa, kun se pelkää lääkäreitä ja leikkauksia tosi paljon. Se pelkää, etten mä herää siitä nukutuksaineesta enää. Mutta luultavasti paranen ilman leikkauksia ja voin elää huoletonta poikamieselämää!
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Hyvää Uuttavuotta!
Meille muutti uusi walesi, en tiedä vielä mikä sen nimi on kun mamma ja iskä ei oo päättänyt vielä. Mutta se on tosi söpö ja ihana. Vähän liian innokas leikkimään, mua ei enää leikit niiin hirveesti kiinnosta, mutta muuten se on kyllä ihana. Mamma jutteli muiden ihmisten kanssa ja ne varoitteli että musta vois tulla mustasukkainen. Kaikkea sitä kuuleekin! Musta on vaan hyvä, että joku tuuraa mun halinallen tehtäviä, ja mamma saa välillä rapsutella muitakin. Se on aika rankka homma se, uskokaa vaan. Ja jospa mamma alkais pikkuhiljaa oppia, että mulle ei tarvi puhua kun pikkulapselle, vaan ihan niin kuin aikuiselle koiralle. Sitä paitsi, mä täytän seuraavaks jo viis, eli periaatteessa olen vanhempi kuin mamma!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)