Eläinlääkärissä

Tänään kävin mamman, Paulan, Pinjan ja mamman kummitytön kanssa Lahdessa eläinlääkärissä. Olipa hurja matka. Mua paleli tosi paljon autossa, mamma laittoi mun ympärille viltin etten vilustuisi. Siellä lääkärissä oli ihan kivaa, eikä mua pelottanut yhtään. Oon käynyt siellä ennenkin. Mamma pisti mulle jotakin silmätippoja, se tuntu vähän ärsyttävältä, mutta se tutkimus oli ihan iisi. Se oli mukava lääkäri. Sit arvatkaa, siellä odotusaulassa yksi nainen kehu mua tosi paljon. Se sanoi että mä oon tosi kaunis. Tarkoitti varmaan komea.. Niin, ja se eläinlääkäri sanoi että mulla on ihan terveet silmät. Se huomasi kyllä jotain ylimääräisiä ripsiä, mikä ei vissiin oo hyvä juttu. Ne ei oo kuitenkaan mua haitanneet, ja se lääkäri sanoi että ne on vaarattomia. Onneks, olis hirveetä jos ne nypittäis tai leikattais pois.

Joulun odotusta

Tää joulukuu on mennyt tosi nopeesti. Kohta on kai jouluaatto. En oo ihan varma, kun mamma ei oo hommannut mulle joulukalenteria, eiks oo törkeetä. Mä en ole myöskään päässyt treeneihin, oon siitäkin vähän vihainen mammalle. Oon kuitenkin ollut tosi kiltisti ja musta tuntuu että saan tosi paljon lahjoja joulupukilta. Toisin kuin Ruuti, se on ollut sika tuhma. Se on syönyt kaikki mamman kengät, kuvitelkaa, kaikki. Mamma on ollut ihan helisemässä sen kanssa, ja vaati iskää asentamaan meidän eteiseen peilikaapin, jonne se saa sen kengät nyt turvaan. Se on myös syönyt kaikki mamman pakasterasiat. Se on kyllä mamman oma vika, mitäs ei tiskaa heti vaan jättää ne siihen tiskipöydälle. Hirveen ilkee se Ruuti. Vähän mä oon sitä yllyttänyt kyllä, se on niin urpo että tekee kaiken mitä pyytää. Vähän se on alkanut isottelemaan, mutta tottelee mua kyllä ihan hyvin.

Odotan jo tosi paljon tammikuuta, mamma sanoo, että se on ihan kohta. Silloin mulla alkaa uudessa paikassa agilityharjoitukset. Aijon treenata tosi kovasti ja mennä sit mamman kanssa kisoihin! Mamma kyllä vähän pelotteli, että joulun jälkeen mä joudun eläinlääkärille. Johonkin silmätutkimukseen, mamma sanoi että se on ihan normaalikäynti eikä se satu. En kyllä usko sitä, samaa se on sanonut aina!

Mamma lupasi myös, että ensi vuoden puolella pääsen johonkin näyttelyihin. Saa nähdä, toteutuuko se lupaus. Minnekään hirveen pitkälle en viitti lähteä, mutta jossakin lähellä olis kiva käydä.

Hyvää joulua kaikille!

Jääkylmää

Täällä on ollut tosi kovat pakkaset. Meidän kämppä oli tosi jääkylmä. Ja mamma ja iskä lähti vielä sinne Norjaan. Voi että mä olin loukkaantunut siitä niiden reissusta. Niillä oli ollut niin kivaa! Aluks mulla oli täällä hoitaja ja sit menin sinne mamman veljelle. Olin tosi vihainen kun mut jätettiin yksin. Mä en suostunut syömään muutakuin rusinoita ja kissan ruokaa. Sit rähisin muille koirille lenkeillä. Ja kun mamma vihdon ja viimein tuli kotiin, se odotti että olisin heti juossut sen syliin. Mutta mä olinkin niin kuin se olis ollut ilmaa, siitäs sai. Toivottavasti se harkitsee seuraavalla kerralla vähän paremmin, ketä ottaa mukaan ja ketä ei. Niin.

Ensimmäiset jatko-treenit

Me oltiin tiistai-iltana mamman kanssa ensimmäisissä jatko-treeneissä. Ne meni tosi hyvin, mamma oli taas niin iloinen kun tottelin sitä, että antoi mun syödä koko pussillisen lihapullia. Ne oli tosi hyviä! Me harjoiteltiin tosi vaikeita juttuja, sellaisia, mitä ei olla ennen menty. Ne harjoitukset oli vaan tosi oudossa paikassa, jossain ratsastushallissa. Aatelkaa, ne muut koirat vähän pelkäs sitä paikkaa, pelkurit! Mä olin varmaan kaikista rohkein.

Sit mamma mokasi vähän kotiintulo matkalla. Tai ei mitenkään vähän. Se ajoi kolarin. Mä säikähdin tosissaan, vaikka en pienestä hätkähdäkään. Se ajoi liukkaalla tiellä suoraan toisen auton kylkeen. Ja auto meni ihan mäsäksi, kuulin kun mamma kertoi siitä iskälle, me ei saada sitä varmaan enää ikinä takas.

Se on varmaan rangaistus siitä, että mamma jättää mut yksin V I I D E K S I päiväksi. Kuvitelkaa, se on melkein viikko! Mamman äiti (onkohan se mun mummo..) tulee hoitamaan mua ja sit meen mamman veljen luo. Siellä asuu myös Jenni, ne on ihan kivoja. Jenni on viennyt mua näyttelyihin monesti.

Uusi blogi

Mun nimi on Joose ja olen kolme vuotta. En tiedä, mitä mun omistaja on musta teille kertonut, mutta kaikkea ei kannata uskoa. Rodultani olen walesinspringerspanieli, me walesit ollaan ylösajavia lintukoiria. Välillä mun omistaja, mamma, taitaa unohtaa sen. Se käyttää mua näyttelyissä ja tottelevaisuusharjoituksissa. Kyllä mä näyttelyissäkin tykkään käydä, siellä kun näkee kavereita, ja etenkin tyttökoiria. Siellä ihmiset on mukavia ja rapsuttaa mua, eikä komentele ja käskytä niin kuin tottelevaisuusharjoituksissa. Ne ei oo mun juttu. Välillä teen joitakin liikkeitä mamman mieliksi, sillä osaanhan suorittaa liikkeet oikein. En vaan tykkää että mua komennellaan, eikä aina oikein huvitakkaan. Nyt syksyllä mamma vei mut agilityn alkeiskurssille, nyt ollaan jo jatkokurssilla. Sekös on musta hauska harrastus!

Mun lempiharrastus on jäljestäminen. Välillä mamma vie mut metsään, johon se on tehnyt verestä jäljen. Ne on ihan kivoja, mamma tekee vielä aika helppoja, kun se luulee että olen aloittelija. Eniten tykkään jäljestää yksin, ilman mammaa, se on liian hidas kulkemaan mun perässä. Tykkään välillä lähteä omille teilleni, mutta pysyttelen kuuloetäisyydellä kodista. Pitäähän sitä jonkun vahtia. Välillä mamma ja mun iskä huutaa mua tosi kovaa tulemaan kotiin, mutta mä olen niiden kanssa eri mieltä kotiintuloajoista. Mä olen jo kolme, siis aikuinen!

Korkeushyppy on mun juttu. Mammaa ja iskää ja meidän naapureita ärsyttää, kun oon niitä parempi hyppäämään. Hyppään tosi korkealle. Yleensä jos mamma lähtee hoitamaan hevosia, lähden mukaan. Hyppään niin nopeasti aidan yli, ettei mamma ehdi kieltää. Nykyään se on lopettanut sen kieltämisen, kun en usko kuitenkaan. Saatan kiivetä myös meidän koiratarhasta yli, vaikka se on tosi korkea, melkein talon korkuinen. Mua ei huvita olla tarhassa, mä en oo mikään tarhakoira. Myös keittiön portin ylitän tosta noin vaan, mamman ja iskän vika, kun ei päästä mua keittiöön. Keittiön pöydän päällä on paras vahtipaikka.

Meillä asuu mun lisäksi kaksi muuta koiraa. Jodie on belgianpaimenkoira, ne on sellaisia paljon rumemman näköisiä koiria kun me. Niillä ei ole yhtä kiiltävää ja silkkistä turkkia kun mulla, eikä yhtä söpöjä korvia. Jodie on kuitenkin tosi kiva tyttökoira, vaikka vähän liian vanha mulle. Se on sitä paitsi ulkomaalainen. Mamma ja iskä puhu sille aluksi englantia, voi että ne kuulosti hölmöiltä. Mä olen opettanut sille suomea, ja nyt se osaa sitä aika hyvin. Mä olen hyvä opettaja. Jodien kanssa me tullaan hyvin juttuun. Me tykätään leikkiä kahdestaan tosi paljon. Kolmas meidän perheen koira on Ruuti. Vaikka se on belgianpaimenkoira, se on tosi söötti. Se tuli meille ihan vauvana, Jodien mahasta, sanoi mamma. Mä en taida kuitenkaan uskoa sitä. Eihän se voi mahtua sinne millään. Ruuti on jo isompi kun mä! Ruuti on aika itsepäinen, nyt kun se kasvaa, se yrittää pomottaa mua koko ajan. Mä en kuitenkaan välitä sen pomotteluista. Meidän naapurissa asuu myös tosi paljon koiria. En jaksa kertoa niistä kaikista. Yksi on tosi ärsyttävä. Sen nimi on Toto. Ehkä mä kerron siitä teille joskus muulloin.